Tämän kerran tehtävänä oli osallistuminen verkkokeskusteluun. No kerrankin helppo tehtävä, ajattelin. Onhan sitä keskusteltu ennenkin.

Aloin selailla 24-keskustelupalstaa, ensin "kirkko kuulolla" - osastoa. Aiheet liittyivät enimmäkseen homosotaan tai muuhun vastaavaan ääri-ilmiöillä liputtamiseen. En koe tarpeelliseksi lähteä mukaan tällaiseen yksisilmäisten näkemysten tykittämiseen. En mitenkään! Katsoin myös muita aiheita hakemistoista. Aiheet sinänsä saattoivat olla jopa o.k. mutta keskustelu, mitä käytiin, oli ärsyttävää. Joku esitti räväkän provosoivan mielipiteen ja muut alkoivat sivaltaa häntä lyhyillä lauseilla. Kunnon keskustelua se ei missään vaiheessa ollut.

Sitten luin ilahtuneena, että Annaleena oli aloittanut 24:ssa uuden keskusteluteeman halloweenista. Niinpä sinne! Siellä olikin kova keskustelu meneillään, ja siihen mielipiteen vaihtoon päätin lähteä mukaan. Mutta taas! Kun sain vaivalla mielipiteeni kommenttipalstalle, ilmeni, että sitä ennen olisi pitänyt kirjautua palvelun käyttäjäksi, rekisteröityä sinne käyttäjätunnuksella ja salasanalla. Mitä ihmettä tekisin jatkossa tämän tyyppisellä sivustalla! Siis kannattaako minun luoda tännekin käyttäjätunnukset tietämättä, miten täältä voidaan myöhemmin kokonaan irrottautua. Peräännyin  turhautuneena. Kirjoittamani teksti ehti hävitä omia menojaan. No, päätin kysyä Annaleenalta hänen blogisivustoillaan tästä kirjautumisasiasta. Kun yritin lähettää hänelle kommenttia blogiin, jouduin taas kysymysten ristituleen, mikä on profiilisi, mikä on googlen käyttäjätunnuksesi ja salasanasi! Taas luovuin masentuneena, minä en yksinkertaisesti tiedä, mitä minulta halutaan!!

Nämä kirotut käyttäjätunnukset ja salasanat! Joka paikassa erilaiset, mutta sitten yllättäen, ehkä ne pitäisikin tietää sillä perusteella, että jos oma sähköposti on gmailia, niin edustat siis sitten googlea? Niinkö?

Päätinkin perusta oman ammattijärjestöni keskustelupalstalle uuden keskustelun. Sinne ei tarvittu mitään mystisiä rekisteröitymisiä. Esitin kysymyksen, joka kiinnosti minua ”oikeasti”. Kysyin, miten muut terapeutit toimivat työssään suhteessa omaan viitekehykseensä, noudattavatko sitä vai sekoittavatko erilaisia suuntauksia. Lisäksi kysyin, miten terapeutit suhtautuvat, jos asiakas ottaa puheeksi hengelliset kysymykset, lähtevätkö tällaiseen keskusteluun mukaan vaiko ei. Aluksi yksikään keskustelija ei lähtenyt jatkamaan aloittamaani keskustelua. Sen sijaan kysymykseen, joka koski psykoterapeutin saavutettavissa olevia ansiotuloja ammatinharjoittajana oli vastauksena oikein keskusteluryntäys. Mitä tästä on pääteltävissä? Raha ratkaisee täälläkin! Lohdutuksekseni sittemmin joku olikin lähtenyt vastaamaan kysymykseeni ja päätin vastata hänen pohdintoihinsa.

Illalla aikuinen poikani tuli luoksemme syömään. Tietenkin hyökkäsin hänen kimppuunsa tusinalla nettikysymyksellä. Ja kun ”konsultti” oli paikalla, alkoivat asiatkin selvitä ja onnistuin kuin onnistuinkin vastaamaan 24-palstalle erääseen pohdintaketjuun, jopa ilman rekisteröitymistä! Ja vielä sen aikaisemmin tyssänneen vastaukseni Annaleenan blogiinkin sain lähtemään. Helpotti!

Eihän näihin tehtäviin tarvitsisi suhtautua näin vakavasti, mutta kun niin hitosti harmittaa se takkuaminen, että ei osaa vaikka haluaisi osata. Niinpä tulee palattua teemaan. Mies kiukuttelee tuolin takana ja kyselee, milloin on hänen vuoronsa päästä koneelle. Täytynee hankkia kummallekin omansa… Vai haluammeko oikeasti tällaista koneista riippuvaista turhan tiedon täyttämää elämää?