Raamatun teksteissä kehotetaan toistuvasti kristittyjä, Jeesuksen olemassaoloon uskovia levittämään ”ilosanomaa” muillekin ihmisille. Tähän tehtävään nimettiin aluksi opetuslapset, mutta sama velvoite on annettu kaikille muillekin.

 

Sanoma on levinnyt. Sen todistaa se, että kahden vuosituhannen jälkeen kristinusko edelleen elää ja on levinnyt kaikkialle maailmaan.

 

Kuitenkin tuntuu kuin todistaminen uskosta olisi tehty jostain syystä tarkoituksella vaikeaksi. Jo sana ”todistaminen” tai ”saarnaaminen” kätkevät sisäänsä epämiellyttäviä lisämerkityksiä. ”Älä saarnaa!”, sanotaan närkästyneenä ihmiselle, joka pyrkii antamaan hyvää tarkoittavia neuvoja lähimmäiselleen.

 

Missä on vika, puhujassa, kuulijassa vai viestin sisällössä silloin, kun sitä ei haluta ottaa vastaan? Kun kuitenkin pitäisi olla kysymys ”hyvästä sanomasta”.

 

”Sanat ovat sanoja, sanahelinää…”, kuultu saatetaan kuitata. Se tarkoittaa, että sanat eivät itsessään merkitse vielä mitään. Tärkeämpää on suhde sanojaan, otetaanko hänet vakavasti, luotetaanko häneen. Jos luottamusta nauttiva ihminen alkaa puhua uskostaan, häntä todennäköisesti kuunnellaan. Tiellä on kuitenkin edelleen yksi kynnys: millaista kieltä puhuja käyttää? Jos sanat ovat ylihengellisiä, ne kohoavat ylös korkealle, mutta jättävät kuulijan sisälle kysyvän olon. ”Mitä hän sanoo?”, kysymme. Hän sanoo: ”Ota Jeesus sydämeesi”, ”Tule Jeesuksen ristin ääreen” tai ” Karitsan veri puhdistaa”. Mitä hän tarkkaan ottaen tällä tarkoittaa? Kyse on kiistatta kristinuskon ydinasioista ja kuitenkin niillä on taipumus singahtaa ohitsemme. Sanat virittävät lähes uhkaavan vaatimuksen ja haasteen, josta seuraa, että moni ottaa vaistomaisesti etäisyyttä asiaan.

 

Jos puhuja tuntuu ottaneen omaksi tehtäväkseen toisten ihmisten käännyttämisen, hän astuu yhtäkkiä minun reviirilleni. Hän omii itselleen sen yhteisen Jumalan, josta minäkin olen luullut omistavani jotakin. Minun uskoltani viedään pohja. Tämä tuntuu epäoikeudenmukaiselta ja aiheuttaa vastarintaa.

 

Usko-puheilla voi olla mahdollisuutensa, jos ihminen kertoo toiselle itsestään aidosti, avautuu oman elämänsä vaikeuksista ja liittää siihen oman käsityksensä uskostaan. Tuolloin hän ei tuputa asiaa toiselle, vaan puhuu itsestään ja jättää toisen ihmisen jumalasuhteen rauhaan. Näin hän osoittaa ymmärtävänsä, että kyse on kunkin ihmisen ja Jumalan välisestä ainutlaatuisesta asiasta.

 

Miksi sanoman vienti Jeesuksesta on tehty ihmiselle lähes mahdottomaksi toteuttaa, vaikka kyse on meille kiistattomasti annetusta tehtävästä?

 

Kyseessä on mysteeri, jonka salaisuutta ei ole ehkä tarkoituskaan löytää. Jos ihminen voisi standardoida ja tuotteistaa ”käännytyksen”, siitä tulisi välittömästi ihmisen tuote. Sitä voitaisiin mitata, sillä voitaisiin kilpailla ja käyttää vallan välineenä toisia vastaan. Uskonsodissa näin voidaan ajatella tapahtuneenkin. Ihminen kykenee pilaamaan pyhän, kun kokee ”tietävänsä” ja ”osaavansa” ja alkaa käyttää sitä omiin tarkoituksiinsa.

 

Tosiasiasta, että evankeliumi kaikesta huolimatta leviää voitaisiin ajatella, että kyseessä on Jumalan oma ase, joka on kuten elämä ja kuolema, vain hänen omissa käsissään. Hän antaa ja ottaa, käyttäen itse määrittämäänsä aikaa ja salattuja keinojaan. Usko Jumalaan leviää ihmisestä huolimatta.

 

Meille on selkeästi sanottu ja ymmärrettävästi painotettu Raamatussa yksi asia: ”rakastakaa lähimmäisiänne”. Sitä viestiä ei ole piilotettu mystiikan ja tulkinnallisten monimerkityksisyyksien taakse. Siksi meidän ei kannattane kiinnittää liian suurta painoa ”todistamisen” toteutukseen tai tekniikkaan. Keskeisintä on oma motiivimme, tarkoituksemme ja toiveemme. Hyväksyttävä tavoite voisi olla toive, että lähimmäinenkin saisi kokea sitä hyvyyttä, jota itse olemme Jumalan taholta kokeneet. Tältä pohjalta voimme lähestyä toisiamme itsellemme luontaisimmalla tavalla vailla muotopaineita.  Jumala vastaa viestin perillemenosta. Muuta mahdollisuutta perillemenolle ei ole.

 

RUKOUS:

 

Jumala, anna minun toteuttaa käskyäsi sanasi eteenpäin viemisestä.

Huolimatta pelostani, että käytän vääriä sanoja tai tulen väärin ymmärretyksi.

Anna luottamus sanoihin tarkoittamallasi hetkellä.

Haluaisin olla edessäsi rehellisenä Sinulle, rehellisenä itselleni ja lähimmäiselleni.

Tahtoisin jakaa eteenpäin sitä hyvää, mitä Sinulta voi kokemani mukaan saada.

Anna rohkeus tehdä se, mihin pystyn.

Muusta en voi vastata.

Sinä mittaat ja korjaat sadon.

Amen